12. helmikuuta 2024

DE-5000 LCR mittarin TL-21 hauenleukojen vaihto Kelvin-mittapihteihin

Olin tullut siihen tulokseen, että olisi hyödyllistä olla LCR mittari. LCR mittarilla voidaan mitata induktanssia(L), Kapasitanssia(C) ja Resistanssia (R). LCR-mittareista on käyty useampiakin keskusteluja Suomen Radiohistoriallisen Seuran sivuilla, jossa myös tästä mittarista kyselin https://www.radiohistoria.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1576534225/0 neljä vuotta sitten. Kelvin-pihdit lähti tilaukseen tuon keskustelun aikoihin ja ne löytyivätkin eBaystä 10 dollarin hintaan + postit. Mutta itse mittarin hankinta antoi odottaa sopivaa hetkeä. Muutamaan kertaan matkan varrella tätä mittaria etsin, mutta joko sen hinta oli liian kova tai sitten en löytänyt sopivaa komboa, jossa tulisi vähintään tämä TL-21 mukana, mielellään vähän muitakin lisähärpäkkeitä.

Nyt nelisen vuotta tuosta keskustelusta, tilasin ebaystä, Japanilaiselta myyjältä, tämän haluamani DER EE merkkisen LCR DE-5000 mittarin, erityisesti milliohmi ja kapasitanssimittauksiin. Mukana tuli TL-21 mittayksikkö hauenleuka-adaptereilla. Mutta siinä on tunnetusti liian lyhyet mittajohdot ja mittariin löytyy Youtubesta lukuisia videoita, joissa näytetään millä tavalla nuo hauenleuat saa vaihdettua Kelvin-pihteihin ja sen myötä nelijohdinmittaukseen, jolla saadaan mittauskärjen ja mitattavan kohteen välinen resistanssi kompensoitua matala-ohmisten mittausten vääristymisen estämiseksi (Kelvin test). Tässä yksi, jota seurasin, tai oikeammin katsoin siitä vain sen kohdan, missä nämä mittajohdot vaihdettiin https://www.youtube.com/watch?v=rgqQRzZM80Q

Ennenkuin lähdin mittajohtoja vaihtamaan, testasin ensin TL-21 adapterin hauenleukoja ja mittasin niillä juuri Cambridge Audio CD-soittimesta poistamani elektrolyyttikondensaattorin. Se näytti 3.97 mF eli 3970uF. Kondensaattorin nimellisarvo on 4.7mF eli 4700uF, joten oltiin aika kaukana (84%) nimellisarvosta. Sen aika olikin päästä jo vaihtoon. Tuollaisella heitolla, kun niitä on vielä useammassakin kondensaattorissa samaa heittoa, ei laite toimi enää niinkuin se on tarkoitettu toimivan. (EDIT: mittaus olisi pitänyt tehdä 120Hz taajuudella, jotta se vastaisi valmistajien käyttämää mittaustaajutta ja olisi verrannollinen kondensaattorissa ilmoitettuun nimellisarvoon nähden. Mittaus 120Hz taajuudella antoi arvoksi 3.94mF eli 3940uF). 




Tein lisäksi hauenleuoilla vielä kalibroinnin, jotta varmistuisin sen läpimenosta, ennenkuin teen muutoksia. Manuaali oli Taiwaniksi, mutta kalibroinnin sai tehtyä pitämällä CAL-nappia pohjassa jotain sekunteja. Kalibrointi näytti että Open ja muutaman viivan, joka tarkoitti, että se pyytää asettamaan hauenleuat valmiiksi kalibrointiin, eli tässä kohtaa niin, ettei ne koske toisiinsa. Sitten painetaan CAL ja kalibrointi lähtee käyntiin, laskien 30:stä nollaan. Sen päätteeksi tulee eksti SRT (eli Short), ja taas muutama viiva näytöllä, tarkoittaen, että laite odottaa että laitat hauenleuat kiinni toisiinsa 'oikosulkuun'. Ja kun taas painoa CAL-nappia. lähti taas numerot juoksemaan 30:stä nollaan. Kummallakin kerralla (Open ja Srt) tuo laskenta päättyi Pass (läpi) tekstiin, joka tarkoitti että kalibrointi meni läpi onnistuneesti.


Nyt olikin aika tehdä se, mikä aina tuntuu pahalta ja vähän jännittävältä. Eli nuo Kelvin-pihtien johdot piti katkaista lyhyemmiksi. Niitä BNC-päitä ei tässä tarvita, vaan johdot juotetaan suoraan TL-21 yksikön piirilevylle, hauenleukojen johtojen paikalle. Jännittäväksi johtojen katkaisun tekee se, että pelkään aina, että kun lähden kuorimaan tuota ohutta koaksiaalikaapelia, niin mikäli epäonnistun, joudun katkaisemaan johdon ja yrittää kuorimista uudelleen. Eli pahimmillaan, jos niitä epäonnistumisia tulee useampikin, niin johto voi yllättäen alkaa näyttämään paljon lyhyemmältä mitä oli tarkoitus. Toisaalta en halua varmistella niin että minulla olisi 50cm hohto, koska se olisi epäkäytännöllinen. 

Kuorinta meni kuitenkin hyvin, eikä tarvinnut harjoitella uudemman kerran. Jätin n. 30cm johtoa ennen kuorimista. Kuorin n. 4cm päällimmäistä kuorta, saadakseni uloinna olevat maadoitusjodon 'karvat' kierrettyä omaksi johtimekseen. Sitten oli näkyvissä muovinen koaksiaalin keskikarvan suoja, joka pitäisi nyt varovasti viiltää n. 12mm päästä kärjestä, ja kuoria sisällä oleva kupari näkyviin. Kun yhdessä Kelvin pihdissä on 2 johtoa, niin tämä  piti tehdä kummallekin johdolle. Näistä sitten nuo uloimmat maa-johdot (uloin kuparikerros) yhdistettiin kummastakin Kelvin-pihtiin menevästä kaapåelista yhdeksi maa-johdoksi, kiertämällä ne maakarvat toisiinsa. Ja keskikarvat jäisivät omiksi johdoikseen.



Kun johdot oli kuorittu, tinasin johdot sen verran, että niitä on helpompi käsitellä, kun ne pitää saada piirilevyn juotosreikien läpi. Oli aika avata TL-21 adapteri. Onneksi sieltä löytyi ruuvit, joilla rasian sai auki, ettei sitä oltu vain liimattu. Näin rasian sai siististi aukaistua, eikä ollut pelkoa että rikkoisi jotain yrittäessään avata liimauksia. Rasian sisällä piirilevy oli vielä kiinni neljällä pienemmällä ristipääruuvilla. Ne oli helppo aukaista ja piirilevy lähti rasiasta irti.




Katsoin miten ja missä järjestyksessä johdot olivat. Johdoilla oli 2kpl 3 reiän ryhmiä piirilevyllä, yksi ryhmä per hauenleuka. Ryhmän reiät oli merkitty +1 ja +2 ja kolmas (maa, eli uloimmat kuparikarvat jodossa), jossa ei lukenut mitään. Huomasin että samat johdot (puolet hauenleuoista) oli vastaavissa piirilevyn numeroissa +1 ja +1 vastaavat johdot (esim. kummassakin punainen oli näissä), +2 ja +2 vastaavat johdot (kun taas näissä oli sitten musta johto). Ja kolmannessa reiässä oli maa. Merkkasin Kelvin johtojen toiseen koaksiaalikarvaan (joka on vaalean muovin sisällä), kumpi on pihdissä kumman puolen leuka, jotta laittaisin ne piirilevylle molempien pihtien kohdalla samoin päin. En ollut varma onko sillä väliä, mutta poissulkisin ainakin ongelman, jos niissä jotain eroa olisi.



Sen jälkeen otin imujuottimen ja poistin hauenleukojen johtojen tinaukset saadakseni johdot irti piirilevystä helposti. 



Sitten oli aika alkaa pujottaa Kelvin-pihtien johtoja piirillevylle. Maajohdosta tuli aika paksu, kun siihen tuli molempien kaapelien ulkokarvat ja vielä tinaus päälle. Ohensin maajohtoa paksuimmista kohdista sivuleikkurilla, että sain tinatun johdon menemään piirilevyn reiästä läpi.



Sitten tussilla värjätty johto tiettyyn numeroon, ja toisessa Kelvin-pihdissä vastaava tussilla merkitty menisi toisen reikäryhmän vastaavaan numeroon. Jolloin kumpikin pihti olisi piirilevyllä 'samoin päin'.


Juottamisessa käytin apukäsinä pientä pöydän reunassa kiinni olevaa puristinta, jonka saa pallonivelen avulla aina nopeasti ja helposti käännettyä haluttuun asentoon. Näin kädet jää vapaaksi tinan ja juottimen pitämiseen.


Juotokset alapuolella valmiina. Vasemman alakulman maajohdon juottamisessa onnistuin pitämään juotinta hieman liian kauan varmistaakseni juotoksen, ja näytti jo että saan pilattua piirilevyn kuparoinnin tuon reiän kohdalla. Mutta toisen kerran juottaessani juotos näytti sellaiselta että se nyt saattaisi olla ihan ok. Juottamisen tasalaatuisuus tarvitsee harjoittelua vielä.


Piirilevyllä johtojen ulosmenokohdassa oli ja kuuluu olla pieni nippuside pitämässä johtoja paikallaan ja toimimassa vedon estäjänä. Nippusiteen on oltava pieni mahtuakseen piirilevyn rei'istä läpi. Arvata saattaa, ettei minulla tietysti niin pientä nippusidettä löytynyt. Löysin kyllä kohtuu pienen, mutta sekin oli tuohon liian leveä. Niinpä laitoin tuon liian leveän nippusiteen puristimeen niin että nippusiteen reuna oli vaakatasossa osoittaen ylöspäin ja vuolin reunaa terävällä puukolla kapeammaksi molemmilta puolilta. Lyhensin myös nippusidettä jo hieman valmiiksi, jotta pujottaminen olisi helpompaa. Sain lopulta nippusiteen rei'istä läpi ja kiristettyä. Ei tuosta kokonaisuudesta nyt kovin kaunis tullut, mutta toimiva.


Kotelo oli helppo kasata ja Kelvin-pihdit oli paikallaan valmiina testattavaksi. Sitä ennen on kuitenkin uusille koestimille (tai aina kun vaihdetaan koestimet mittariin) suoritettava kalibrointi. Nytkin aloitettiin sillä että Kelvin pihdit olivat erillään toisistaan.



Kun Open-testi oli mennyt läpi, oli aika laittaa Kelvin-pihdit kiinni toisiinsa ja suorittaa suljettu (Short) kalibrointi. 



Kumpikin kalibrointi meni onneksi läpi ja sehän tarkoitti että ainakin juotokset olivat onnistuneet. Nyt oli vielä testattava pihtejä käytännön testissä. Nyt meillä oli verrokkitesti, joka suoritettiin vanhalle kondensaattorille hauenleuoilla ennen modausta. Sama testi Kelvin-pihdeillä näytti täsmälleen samaa tulosta. Eli hyvältä näytti. Nyt on helpommin käsiteltävät mittajohdot, joilla on mukavampi työskennellä kuin niillä 5cm hauenleuoilla.



8. heinäkuuta 2022

Mysteeriradio, L.W.Sarkki, talvisota ja Kouvolan sotilasradiomuseo


Mysteeriradio nimen saanut sotilasradio

2019 sain käsiini radion, joka alkuun näytti vain yhdeltä kukkopilli-tyyppiseltä radiolta (Kukkopilli, eli VRKH P-12-12u). En ajatellut sen olevan mitään ihmeellistä tai harvinaista. Suomen Radiohistoriallisen seuran foorumilla esitin kysymyksen, että tunnistaisiko joku tämän radion. 

Radion ulkoiset mitat ovat 30,5 x 30,5 x 14,5 cm
Paino tasan 5kg (100g tarkkuudella)

Nopeasti tuli kommentti, että tämä on nähty vain jossain vanhassa kuvassa ja että tämä on huippuharvinainen. Muttei edelleenkään tarkempaa tietoa siitä, mikä radio on kyseessä. Yle arkistosta löytyy kuva tästä radiosta, mutta siinäkin on kuvateksti virheellinen ja radion sanotaan olevan P-12-12 mitä se ei ole. Tästä alkoi mielenkiintoinen foorumikeskustelu ja aprikointi radion lisätietojen selvittämiseksi.

Yle Elävän arkiston sivulla oleva kuva vuodelta 1940

Radiossa oli sisäpuolella skema, jonka piirtämisen päivämääräksi oli merkitty 12.3.1940. Eli talvisodan toiseksi viimeinen päivä. Putkista arvioksi annettiin '1 kpl kaksoistriodi (lähetin) , 1 kpl kaksoistriodi RXn ilmaisin ja äänitaajuus ja 1 kpl pentodi pääteputkena / modulaattori tai vastaavia. Virityspiirit viittaavat samoille tienoille kuin Kukkopillissä'. 







Merkintä 'Kevyt C-asema' nimitys viittaa suoraan armeijan pataljoonaradioon ja selittäisi erilliset lähettimen ja vastaanottimen virityksen, jota pyrittiin suosimaan ylemmän johtoportaan radioissa.



Päiväykset näyttäisi olevan: 'Piirtänyt 12.3.1940' ja 'tarkastanut 12.3. 1941'. Molemmat L.W.Sarkki. Tuo ei selvinnyt ihan heti ja vaati 'käsiala-analyysiä', joka tässä tapauksessa tarkoitti vanhojen käsinkirjoitettujen kirjainten mallien löytämistä yhteistyössä foorumilla ja niiden vertaamista. Erityisesti S-kirjan oli haastava. LWS mahdollisuuden toi esiin L.W.Sarkin veljen lapsenlapsi, joka kertoi Sarkin olleen sama henkilö, joka K.S. Sainion kanssa selvitti Viipurin radiomiinojen toiminnan. Episodi, minkä tuloksena päädyttiin soittamaan Säkkijärven polkkaa miinojen toimintataajuudella.

Tässä kuvia radion sisältä











Se, että laite oli rakennettu 'hajakytkentänä', eli ei kovin siististi tehtynä, vahvisti epäilyä siitä, että kyseessä olisi prototyyppi. Sota osoitti radion ylivoimaisuuden etulinjan viestivälineenä ja tämä prototyyppi oli nähnyt päivänvalon parin kuukauden kokemusten perusteella. Joten nopeita on oltu.

Joku muisteli nähneensä saman radion Säkylän talvi- ja jatkosotamuseossa, ja oli jopa löytänyt kuvan radiosta vuodelta 1998 (kuvasta ei selviä missä kuva on otettu), mutta ollessani yhteydessä tuohon museoon minulle vahvistettiin, ettei heillä ole samanlaista radiota.


L.W.Sarkki OH2NG istuu kuvassa äärimmäisenä oikealla

L.W.Sarkki eli Lauri Walter Sarkki, ent. OH2NG oli YLE:n palveluksessa. Hän oli perustamassa Kakkosten Kerhoa OH2AA v. 1930.  - Kuvakin löytyy Kakkosten Kuistin kannesta v. 1980, 50-vuotisjuhlanumero (kuva yllä).

Kiitos kaikille, jotka tässä matkan varrella autoitte tämän radion tietojen selvittämisessä. Tämä oli mahtava yhteisponnistus ja hyvin mielenkiintoista. Kaikkia yksityiskohtia radion syntymisen syistä ja sen elinkaaresta ei ole tiedossa, mutta nyt ainakin tiedämme että radiota on ollut suunnittelemassa L.W. Sarkki OH2NG, joka on merkitty radion piirtäjäksi. Ja tiedämme myös sen, että tämä on YLE:n laboratorion tuotoksia, todennäköisesti prototyyppi. Radio näyttäisi olevan piirretty talvisodan toiseksi viimeisenä päivänä 12.3.1940, joten radiota on alettu suunnittelemaan oletettavasti kiireessä (huomioiden talvisodan lyhyys). Mutta miksi tämä malli kehitettiin, onkin sitten oma kysymyksensä. Ja tähdättiinkö sillä talvisodan aikana havaittujen puutteiden korjaamiseen vai katsottiinko jo tulevaisuuteen? Monta kysymystä on vielä vaille vastausta tämän radion osalta.

Pitkällisen harkinnan jälkeen päädyin ratkaisuun, jonka uskon suojaavan radiota parhaiten jälkipolville, ilman että joku tulevaisuuden perikunta (esim. omani tai joku muu) heivaisi moisen 'romun' jätelavalle ymmärtämättä sen historiallista arvoa. 


Luovutin radion 10.7.2022 Kouvolan sotilasradiomuseolle, jossa se on sitten nähtävissä kaikille siitä kiinnostuneille tulevinakin aikoina. Käykääpä sitä sitten katsomassa, se kun näyttää olevan ainutlaatuinen kappale. Radiota oli vastaanottamassa Sotilasradiomuseolta Kari Syrjänen OH5YW


Mysteeriradion luovutus Kouvolan Radiomuseolle Kari Syrjänen OH5YW
vastaanottamassa mysteeriradiota Dimi Doukasilta OH2DD

Museolla Kari Syrjänen ystävällisesti kierrätti sotilasradiomuseon kertoen mielenkiintoisia tarinoita siitä miten erilaiset radiot olivat sattumien kautta päätyneet museolle. Moni radio ihan tarkoituksenmukaisesti lahjoitettuna tai testamentattunakin, mutta myös sattuma on ollut pelissä, etenkin muutamien erittäin harvinaisten radioiden löytymisessä.  

Museokierros menossa ja hyllyt notkuvat toinen
toistaan mielenkiintoisempia radioita tarinoineen

Erityisesti sotilasradioiden moninaisuus ja kattavuus erottaa tämän museon useasta muusta radiomuseosta. Toki niitä tavanomaisempiakin radioita esillä oli lukuisia eri aikakausilta.

Taustalla vain yksi monista sotilasradiohyllyistä

Myös perinteisempiä 'tavallisten ihmisten' radioita löytyi lukuisia (tässä vain pieni osa)

Samalla pihalla ja samaan museokokonaisuuteen kuuluva kotimuseo oli myös mielenkiintoinen. Siellä oli eri huoneissa eri vuosikymmenien huoneet kalustettu, radioita myöten. Yläkerrassa olikin sitten radioamatöörille erityistä nähtävää, kuten autenttinen Axel Tigerstedtin radioasema. 

OH5NW eli Axel Tigerstedtin radioasema


Samoin siellä oli Radiomuseon radioamatööriasema OH5K

Radiomuseon radioamatööriasema OH5K



Sotilasradiomuseon sotilas- ja perinneradioasemalta käytetään myös sotilaradiokutsua OI5PRM.

Lopuksi esittelin Karille toisenkin 'aarteen', joka minulle on kulkeutunut. Eli Saksan Armeijan ensimmäisen maailmansodan aikainen kenttäpuhelimen paristolaatikko. Kun olin nähnyt että sekin museon kokoelmaan sopisi, luovutin myös sen museolle.

Feldsprechbatterie 16 tutkittavana ja osoittautui niin mielenkiintoiseksi ja hienoksi esineeksi että siirtyi myös osaksi museon kokoelmaa

Feldsprechbatterie 16 



Feldsprechbatterie 16 


Feldsprechbatterie 16 


Museossa käynti oli mukava muutama tunti suuntaansa sunnuntaiajelu. Paljon mielenkiintoista nähtävää, ilo tutustua Kariin ja muihin museon ihmisiin. Ja tulipa kutsu siellä ollessa osallistua sunnuntaikahveille muiden hamien kanssa, joka oli oikein mieluisa lisä päivälle. Paluumatkalla pysähdyttiin julmetun suuressa Kouvolan Prismassa, joka on kivenheiton päässä museosta. Ja sitten tultiin maisemareittiä pääkaupunkiseudulle Korian, Elimäen kautta 6-tietä ja sitten lopulta Porvoon läpi, jatkaen vanhaa Helsingintietä (170). Matkalla pääsi pysähtymään ja ottamaan muutaman kuvan keskikoon filmille, kun silmiin sattui sopivan mielenkiintoinen vanha latomainen rakennus. Suosittelen ehdottomasti käymään museolla. Ja kannattaa vinkata Karille tulemisesta, nimittäin jos hän pääsee paikalle, niin kierros on erityisesti radioharrastajalle vieläkin antoisampi.

Kouvolan koti- ja radiomuseon tiedot (jonka yhteydessä sotilasradiomuseo) löytyvät täältä. Museo sijaitsee kauniilla museokorttelialueella, Pajaraitti 1, Kouvola.




22. maaliskuuta 2021

Radioamatöörilaitteita kiertoon

Välillä tulee hommattua jotain sillä ajatuksella, että tuon kanssa voisin tehdä sitä ja tätä. Osa hommatuista välineistä päätyykin ajateltuun tehtävään, mutta osa päätyy pikaisen testin jälkeen hyllyyn pölyyntymään. Ja kun niitä on muutaman vuoden siinä katsellut, tulee mieleen että ehkä parempi tehdä palvelus yhteisölle ja laittaa laite kiertoon, sen sijaan että seisottaa sitä vailla käyttöä. 

Näin tapahtui nyt RM Italy HLA-300 Plus linukalle. Minulla on QTH:ssa käytössä saman valmistajan BLA-350, jossa on vain verkkovirtamahdollisuus, toisin kuin tuossa myyntiin menneessä HLA-300, joka toimii 12-14V jännitteellä, eli on myös akkukäyttöinen tarvittaessa. Mutta koska tuo HLA-300 oli odottanut sen verran kauan hyllyssä, ajattelin ettei ole järkeä sitä seisottaa pidempään turhan panttina. Periaatteessa nuo 100W mobilerigit riittävät saamaan äänen kuuluviin puskastakin, jos QRP:llä ei yllä.


HLA-300 Plus vaihtoi omistajaa

Samoin myyntiin meni Yaesu FT-817ND, joka on legendaarinen QRP All-mode rigi ja paljon oheistuotteita, niin että päätin että sen myyn ainoastaan kokonaisuutena, sillä se on sen verran täydellinen ja ainutlaatuinen paketti. Tätä kirjoittaessa tämä ei ole vielä mennyt. Se vaatii aina sen, että sopiva ostaja osuu kohdalle ja hinta on sopiva molemmille osapuolille. Syy myyntiin lähinnä se, että minulla oli kaksi QRP rigiä, joista jäljelle jäävä on Elecraftin KX3, jossa minulla on myös Pan-adapterinäyttö PX3.


Yaesu FT-817ND oheistarvikkeineen päätyi myös myyntiin

Myös 100W mobilerigejä minulla oli kaksin kappalein, Yaesun FT-857D sekä ICOM IC-706MKIIG. Näiden välillä mietin pitkään, että kumman pidän ja kummasta luopuisin, sillä molemmilla ollut hyvin vähän käyttöä. Kummassakin on puolensa. Pidän 857:aa aavistuksen parempana, mutta päätin kuitenkin luopua juuri siitä.

Myös FT-857D pääsi kiertolistalle

Radioista ja muista laitteista luopuminen on aina vähän hankalaa. Sitä pelkää heti kohta laitteen myytyään katuvansa myyntiä. Näin minulle kävi, kun ostin ja sitten noin vuoden jälkeen myin FT-1000MP Mark V:n. Harmitti sen verran jälkeenpäin, että oli pakko ostaa se uudelleen. En saanut samaa omistamaani takaisin, mutta aika lailla täsmälleen samanlaisen (tosin filttereitä tässä nykyisessä enemmän). Sekin menee rooliltaan päällekäin Icomin IC-7300 eli kansanradion kanssa, eli vähän vuorottelen, kumpaa käytän HF-yhteyksissä. Mutta paitsi että FT-1000MP Mark V on aika massiivisen näköinen radio, jossa kaikki napit on naamataulussa, se on myös äänensävyltään tummempi, eikä taustasuhinat ym ole ihan niin teräviä ja häiritseviä kuin nykyaikaisissa radioissa - vaikkei se mikään putkivehje olekaan. Sen sijaan IC-7300 on hyvä jos kisailee, kun siinä näkee spektrinäytöltä missä kohtaa löytyy muita asemia. Lisäksi se on ylivoimaisen helppo digimodeilla, kun siitä saa suoraan USB-kaapelin tietokoneeseen, ilman mitään väliboxi ja johtohässäköitä, ja ei aikaakaan niin olet jo napsuttelemassa FT-8 kusoja. Lisäksi IC-7300 on minulla DX-kuunteluväline myös silloin, kun en jaksa käynnistellä erillistä 'radio'-läppäriä ja Elad FDM-S2 purkkia sitä varten. Pidän huomattavasti enemmän erillisradioista, jotka eivät tarvitse tietokonetta. Ja DX-kuuntelussa 7300 on siitä hyvä, että audioklipit radioista (tai taajuuden tallennus) onnistuu rec nappia painamalla, tallentuu SD-kortille, ja on helppo siitä siirtää sähköpostiin QSL-verifiointia varten radioasemille. Se mitä se ei tee (vs ELAD) on laajemman taajuuskaistan tallentaminen kerralla myöhempää kuuntelua varten.


Jokseenkin syklistä minulla ollut tämä harrastus laitteiden suhteen. Välillä ne vähenee ja välillä niitä kertyy ja sitten täytyy taas laittaa niitä kiertoon, koska sekä pöytä- että varastotila on hyvin rajallinen. Ja aikaa myöten näkee mikä milläkin hetkellä toimii ja miellyttää. Tämäkin yksi osa harrastusta, joka tekee siitä mielenkiintoisen. On niin monenlaisia välineitä, joilla tätä harrastustamme voi harrastaa, ja niihin on ihan hauska tutustua. Lisäksi osto- ja myyntitapahtumissa tutustuu uusiin ihmisiin, mikäli heitä pääsee tapaamaan.


EDIT: molemmat Yaesut (817ND ja 857D) myin heti kohta tämän jutun kirjoittamisen jälkeen. Samoin FT-1000MP Mark V.

16. elokuuta 2020

Erimielisyyttä oravien kanssa - Dronella antenninaru takaisin puuhun



DJI Mavic Pro droneen varsi narun erillään pitämistä varten kiinnitettynä


Alkukeväästä minua odotti yllätys, OCF antenni oli pudonnut toisesta päästä maahan. Näitä tapahtuu vääjäämättä muutaman vuoden välein, narun hyvyydestä ja UV-kestävyydestä riippuen. Mutta tälläkin kertaa epäilen vahvasti oravia, sillä naru on toistamiseen ylhäältä poikkastu ja liian pian ollakseen narun haurastumista. Alunperin ammuin narun ylös puuhun jalkajousella, jossa nuolesta poistettu metallinen nuolenpää ja se oli korvattu sinitarrapainolla, johon lanka sidottu kiinni. Sinänsä melko harmiton yhdistelmä, mutta jalkajousi asutusalueella on aika pahan näköinen, joten olen sittemmin heitellyt heittopainoja. Ongelma vaan se että vieraita autoja on liian lähellä ja heittäminen on ollut mahdollista vain jos riittävän moni auto on ollut yhtäaikaa poissa. Kun painon on saanut ilmaan niin sen hallinta on ns. Herran kädessä. Vinoon lähtenyt heitto on kohtuullisen hankala pysäyttää ja joka tapauksessa painon on tultava alas, silloinkin kun suunta oli ihan väärä. Eli ei ihan ongelmaton. 

Olin pitkään jo ajatellut että yrittäisin lennättää narun dronella puun yli, mutta haasteeksi muodostuu se että naru ei saisi osua dronen potkureihin, varsinkaan silloin kun narun kanssa tullaan alas päin. Kun naru nostetaan yli 10m niin tuuliolosuhteet alkavat olla jo ihan toista luokkaa kuin maanpinnalla. Naru taipuu tuulen voimasta kaarelle ja on vaikeasti hallittavissa. Olisi keksittävä joku tapa, jolla narun saa pidettyä dronen alapuolella myös silloin kun sillä laskeudutaan alaspäin ja tuulen mukana naru pyrkii vastaavasti ylöspäin.


Ajattelin että siinä voisi olla joku rautalanka-varsi, joka pitäisi narun alhaalla. Mutta sitten huomasinkin marssi-antennin, eli sellaisen armeijan radioista tutun peltisen taittoantennin. Kiinnitin sen rautalangalla dronen toiselle puolelle potkurivarsiin. Toivoin samalla että dronen lento-ominaisuudet eivät muutu liikaa toispuoleisesta painosta. Laitoin myös antennin alhaalla roikkuvaan päähän muutamia ylimääräisiä kierroksia rautalankaa painoksi, pitämään antenni alaspäin. Antennin tulisi kuitenkin pystyä liikkumaan sillä laskeuduttaessa maahan sen olisi annettava periksi ja taivuttava pois tieltä. Hätätilanteessa dronen voi ottaa kiinni ilmasta kädellä, mutta siihen liittyy omat riskinsä ja dronen propellit tekevät pahaa jälkeä osuessaan käteen. Niinpä halusin että dronella pystyisi laskeutumaan maahan asti.

Drone valmiina lähtöön

Naru pidettiin pois propelleista erillisen varren avulla



Drone valmiina lähtöön, naru sidottuna marssi-antennin päähän

Olin ostanut 3mm UV-kestävää ja vahvaa antenninarua Penan web-kaupasta aiemminkin. Naru on mustaa ja siten vaikeammin havaittava, eli vähän sellainen stealth-versio. Naru tulee 100m kelassa ja on kohtuuhintainen. Yksi kela riittää hienosti molempiin päihin antennia, mutta vahingosta viisastuneena tilasin 2 kelaa (eli 200m), jos oravat päättäisivät tuoda antennin kohta taas alas. 

Kiinnitin narun dronen antennivarteen ja laitoin kelan kyljelleen maahan. Testasin lennättäen dronea naru kiinnitettynä muutamia metrejä ylöspäin ja naru purkautui kelalta vaivattomasti eikä hidastanut dronen nousua. Niinpä uskalsin nostaa dronen arviolta tuplakorkeuteen puun korkeuteen nähden, jotta sitten viedessäni narun puun yli toiselle puolelle ja laskeutuessani dronella, olisi narua riittävästi jäljellä että drone yltäisi takaisin maahan. On nimittäin selvää että kun narun vie puun yli niin se alkaa takertumaan oksiin ja lisää löysää naurua on tämän jälkeen hankala dronelle saada. Voi käydä niinkin että dronea ei saa enää alas mikäli naru takertuu liian aikaisin ylöspäin mentäessä. Niinpä pidin dronen avulla narua kauempana irti puusta kunnes totesin dronen olevan riittävän korkealla ja sitten lähden viemään narua puuta kohti latvan keskelle tähdäten. Tuuli kuitenkin yli 10m korkeudessa painaa naura jo melkoisella voimalla, joten alhaalta narua kelan päästä kiinni pitäen ja dronea samalla ohjaten saatoin ohjata narun oikeaan kohtaan. 

Muutaman kerran harjoittelua se vaati kun yksi käsi ohjasi narua ja toinen käsi pyrki ohjaamaan vain yhdellä ohjainsauvalla dronea. Mutta lopulta naru oli oikealla kohdalla ja saatoin lennättää dronen reilusti puun yli toisella puolella ja aloittaa varovaisen laskeutumisen. Samalla tarkkaillen että naru pysyy riittävän kaukana propelleista. Mutta antenni, joka toimi vartena narulle, toimi juuri kuten sen pitikin pitäen narun kauempana dronesta. Tässä kohtaa huomasinkin ettei naru ihan riittänytkään. En sittenkään ollut vienyt dronea riittävän korkealle. Puun korkeuden arvioiminen olisi pitänyt tehdä ylöspäin mennessä dronen ohjaimen näytöltä, mutta sitä en ollut tajunnut huomioida kun oli monta muutakin asiaa samalla tarkkailtavana ensimmäisellä kerralla. 

Siinä kohden kun dronea toin alas, ymmärsin että naru ei riittäisi. yritin tuoda dronea väkisin alas ja toivoin että se olisi vetänyt samalla lisää narua, mutta naru oli sen verran tiukasti oksissa että ainoa mitä tapahtui oli että antennivarsi otti propelleihin ja siitä lähtenyt ääni ei ollut mukava. Onneksi drone oli kuitenkin jossain vähän yli 2m korkeudella, joten sain hypättyä kiinni naruun ja vedettyä narun ja dronen alas.

Ensimmäinen pää antennista latvustossa kiinnitettynä 

Se mikä dronella viennissä oli hyvää oli se, että narun sai oikeasti puuhun niin ylös kuin sen vain voi saada. Heittämällä tai nuolen ampumalla se jää helposti alemmas, mihin se nyt sattui menemään. Molemmissa päissä naru jäi todella korkealla ja antenni oli nyt korkeammalla kuin koskaan. Kun puut ovat vain 9-12m luokkaa niin aika kauas jäädään vielä 20m bandin optimikorkeudesta (eli 20m korkeudesta), mutta parempi tuo nykyinen n. 9m korkeus verrattuna aiempaan n. 6m korkeuteen. Nyt antenni on sentään jo katonharjan yläpuolella eikä talon peltikatto blokkaa antennin säteilyä ja vastaanottoa kuten ennen. Vaikka se antenni ei katon yläpuolella olekaan, kuin ehkä 1,5-2m, niin se on jo parempi kuin ennen. Oli sillä jo aiemminkin saatu Brazilian ja Japanin yhteyksiä (ennätysyhteyksinä), joten toivoin että nyt maailma aukenisi vielä vähän helpommin. Ehkä Australia ei tosin vielä tälläkään korotuksella aukeaisi. Nyt olin sen vain muutaman kerran kuullut, mutta minua siellä ei kopitettu.

Antenni oli ensimmäistä kertaa talon katon yläpuolella

Myös toisessa päässä olin saanut narun hienosti aivan ylös ja sillä ne muutamat lisämetrit saatiin. Dronen käyttäminen narujen viennissä oli hyvä kokemus. Mutta jokin ohjuri narulle todellakin tarvitaan kun dronella narua lennätetään korkeuksiin ja etenkin takaisin alaspäin. Tuon marssi-antennin käyttäminen minun dronessani ratkaisi sen ongelma ja on helppo taas ottaa käyttöön jatkossakin.

Myös kuusessa päästiin aivan ylimpiin oksiin

Puut eivät ihan heti tule korkeammiksi, mutta se mikä tässä asetelmassa olisi vielä parannettavaa olisi syöttöpisteen nostaminen ylemmäs. Nyt dipolin viiksien päät ovat korkeimmalla. Syöttöpiste kuitenkin asettui katon yläpuolelle, joten voisi olla mahdollista kiinnittää katon reunaan tolppa, jonka päähän syöttöpiste kiinnittyisi. Näin syöttöpisteen voisi viedä korkeimmalle. Siinä kohden tosin on syytä alkaa jo miettimään ukkosenjohdinta, mikäli katosta ylöspäin tuo jonkun 6-8m korkean putken. Samoin olisi syytä olla jo tukinarut putkelle, koska tuulikuorma on jo myrskypuuskissa silloin melkoinen.

Tämän jälkeen olikin sitten vuorossa antennikaapeleiden tuonti painovoimaisen ilmanvaihdon sisääntuloilman aukosta. Ja syöttökaapeleiden naputtelu ulkoseinän katonrajaan, etteivät roiku rumasti ja pääse muutenkaan heilumaan. Olin n. vuosi sitten siirtänyt hamshackin toiseen huoneeseen toiselle puolelle taloa. Pitkään se näköjään kesti että vihdoin sai kaikki antennitkin vedettyä toista kautta sisälle. Ja tulihan siinä pudonnut OCF:kin käännettyä toisinpäin että syöttöjohdon sai tulemaan oikealle puolelle taloa, ja nostettua takaisin ylös. Eli vuoden verran siinä meni. Ei nämä aina kovin nopeita projekteja ole. 

Minulla oli alusta lähtien uudessa hamshackissä 40/80m trap dipoli ja sitten 70cm/2m v2000, mutta lempibandini maailman SSB-yhteyksiin 20m, puuttui, kiitos oravien. Mutta nyt on perusasiat kunnossa. 70cm,2m, 40/80m, OCF 6-40m toimii taas. Ja lisäksi pieni tikku savupiipun hatun päällä, jolla voin vastaanottaa lentokoneiden tunnistus- ja paikkatietolähetteitä ja seurata rasperry PI:n näytöltä lentokonekarttaa ja nähdä ylitsemme lentävät koneet. Seuraavaksi täytyy hommata puuttuvat tarvikkeet spiderbeam kittiin, josko siitä saisi vielä yhden suuntaavan antenninkin lisäksi.